lauantai 27. syyskuuta 2014

Kesä ja kivikausi

Kesä on ohi ja pääsykokeet taideakatemiaan täydellisen epäonnistuneet ja saamattomuus kukoistaa. Pimeää syksyä kaipaan vähiten, kesää on ikävä. Sekin meni pelkästään muuttoa tuskastellessa.

Kävin kesällä Kuttelon kanssa Tanskan Lejressä. Siellä oli viikon mittainen "aikuisten kesäleiri" Athra, jossa elimme kivikautisesti yleisön katsellessa ja kysellessä. Meno oli varsin kansainvälistä, sillä Yhdysvalloista asti oli kivikausiasiantuntijoita ja elävöittäjiä. Euroopastakin oli ammattilaisia monesta maasta.

Lejre on siis iso ulkoilmamuseo, jollaista Suomessa ei olla koskaan nähty. Miljöö on aivan mahtava ja elävöittäjiä on kivikaudesta moderniin aikaan. Ainoastaan keskiaika puuttuu, koska sitä on tarjolla kaikkialla muualla. Viikinkiaika ja pronssikausi ovat ehkä parhaiten edustettuina.

Näkymä pronssikauteen

Illat oli hienoja

Pässi ja sen sarvet

Kivikauden kylä

Vartalomaalausta maaväreillä

Hiiltä huuliin

Lopputulos

Leiri

Peura

Kitkatuli

Peuran ulkofile kuumalla kivellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti