tiistai 25. helmikuuta 2014

Liikettä

Nyt on vähän aikaa ollut jäissä kuvaaminen vaikka uusi kamera on alla. Liekö syy masentava keli vai astuminen naulaan.. no ei sillä väliä.

Lähdin käymään pihalla ja otin kameran mukaan jos vaikka olisi ollut jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Valo oli surkea kun aurinko ehti laskemaan, mutta päätin pistää pystyyn pienen kameraratsia. Jäin siis risteykseen kuvaamaan ohi viuhuvia autoja ja kokeilemaan objektin pysäyttämistä taustan liikkuessa. Kuvasaldo ei ollut hääppöinen eikä laatukaan. Pari kuvaa sentään tuli jotka juuri ja juuri kehtaa näyttää. Täytynee kokeilla joku ilta lisää..
Objektina toimi Nikkor 24-120mm 1:4 G ED VR

 

Haixilaisuutta

Valokuvaajalla, varsinkin luontokuvaajalla pitää olla hyvät istuvat kengät. Haaveilin Haixin maihareista pitkään ennen kuin raaskin ostaa. Tutkin arvosteluja ja päädyin kokonahkaiseen malliin Airpower P10. Hinta oli noin 170 € Saksasta tilattuna, ja pääsin ensimmäisiä askeleita ottamaan alkutalvesta 2012. Siitä asti ne ovat olleet jalassa kesähelteitä lukuun ottamatta lähes aina ulkoiltaessa. Pariin vuoteen ei mahdu mitään negatiivista sanottavaa. Mitä nyt ulkonäkö on vähän raihnainen jos en ole jaksanut lankata. Niin ja lankin pitää olla kalvokengille sopivaa ettei hengittävyys mene ja kengät muutu kumppareiksi.

Haix lupaa valmistajana yhden vuoden vedenpitotakuun ja kahden vuoden jälkeenkin nämä omat kenkäni pitävät täydellisesti vettä. Niillä on jopa kahlattu varsia myöten ojassa..

Käytöstä löytyvät myös VPK:n sammutushommiin hankitut Haixin Florian prot ja ne toimivat hyvin kuumassa ja märässä hiilloksessa sekä pakkasella talvikuvausretkillä.

Blogistani ei ole tulossa mikään tekniikka- ja käyttökokemusblogi, mutta silloin tällöin on ihan avartavaa kertoa omista havainnoista joidenkin varusteiden kohdalla.

Vesileikkejä purossa

Purjehtimassa





















































































lauantai 8. helmikuuta 2014

Keskiaikaista kuvitusta

Vilautan vähän minun ja Ilarin yhteistä projektia liittyen Suomalaiseen keskiaikaan. Minä siis kuvitan ja Ilari kirjoittaa. Enempää en nyt vielä kerro.. kerron lisää kun sen aika on. Mietin nyt vasta millaista kuvitusta haluan tehdä ja nuo alla olevat kuvat ovat lähinnä kokeiluja ja akvarelliharjoittelua.


"Krouvi sijaitsee Paimionjoen mutkassa vain kivenheiton päässä Mälsälän kylästä, jossa seisoo Marttilan seurakuntakirkko Pyhä Martti. Krouvi on idyllinen pieni kylä, joka muodostuu Mudin ja Pokkisen tiloista. Muiden jokivarren kylien tavoin Krouvi elää maanviljelyksestä ja kalastuksesta, mutta Härkätien liikenne on kylän todellinen elinehto. Krouvi on saanut nimensä kylän suositusta kievarista, joka majoittaa kulkijoita ympäri vuoden.  Majatalon lisäksi Krouvissa on pieni parhaat päivänsä nähnyt hirsinen kappeli, jossa ohikulkeva pyhiinvaeltaja voi pysähtyä rukoilemaan. Tiellä liikkuu jonkin verran dominikaanimunkkeja, jotka paikallaollessaan saarnaavat ja pitävät hartaushetkiä kappelissa etenkin sesonkiaikana, kuten kesäheikin markkinoiden edellä heinäkuussa."

Krouvin kylä


Keskiajan bilettäjä

Rampa