perjantai 17. tammikuuta 2014

Kameran päivitystä

Vihdoin se tapahtui! Puoli vuotta ehkä haaveilin ja nyt, ei ihan Nikonin D800 (joka olisi ollut se unelmien täyttymys) vaan D610. Budjetti oli se mikä jätti D800 kauppaan. Koska tiesin että kuitenkin tarvitsen uuden perusobjektiivin täyden koon kennolle, niin raahaa jäi vähän arvokkaamman lasin ostoon. Objektiivi löytyi käytettyjen hyllyltä ja on Nikkor 24-120 mm f/4 ED VR. Se tuntuu loistavalta peliltä vaikken paljoa ole ehtinyt kuvaamaan.

Vien vanhan D300 runkoni huoltoon ja siitä tulee kakkoskamera. On paljon tapahtumia joissa kuvaan Sigman 100-300mm putkella ja yleiskuviin pitää sitten vaihtaa lyhyemmän polttovälin lasi. Ja tietenkin se on tavallisesti pöllyävä hiekkakenttä, jossa kuvailen. Tuo alapuolella oleva kuva on näiltä Kierikin hiekkakentiltä, mutta talvisessa asussa.
Kuvausta lumessa
© Miika Vanhapiha

Vanha kamerani oli jo pitkään ollut tuossa kunnossa. Vaikea kuvata kun kiekkonamiska on irti ja ei voi kunnolla ohjailla tarkennuspisteitä tai selata kuvia. 

Ensimmäistä kertaa pystyin kuvaamaan kamerani


Uusi D610

Hyvä putki käytettynä
 

Nyt voisi uppoutua manuaalin pariin ja opetella ja muokata nappeja. Todella paljon noilla kameroilla on eroa kun siis vertaa D300. Ja sitten kuvaamaan..

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tulen anatomiaa

Pidän tulesta sen hypnoottisuuden vuoksi. Liekkejä voi tuijottaa huomaamatta pitkiäkin aikoja.. Nauttikaa!






Tuliko kuuma? Ei hätää ulkona pitäisi kohta pakastaa täällä Turussakin.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Paloauto kankaalla

Turun VPK täytti 175 vuotta ja elokuussa pidin pienen näyttelyn juhlien yhteydessä. Maalasin tämän sinne muutaman valokuvan seuraksi. Työ on maalattu itse pohjustetulle kankaalle akryylivärein. Pitäisin oikeastaan enemmän öljyväreistä mutta niide kuivumisaika on tuskastuttavan pitkä maalauksiin jotka täytyy saada nopeasti tehtyä.

Matkalla T63

Oikeastaan tämä maalaus sai innoituksen ottamastani valokuvasta. Otin sitten toisen kuvan missä on autot ja yhdistin ne maalaukseen.. Helppoa, jos siis haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin, kopioi valokuvasta. Toki on se myös todella opettavasita ja kopioinnistahan ne suuret mestaritkin ovat aloitaneet.


Myllysilta hienoine valoineen



torstai 2. tammikuuta 2014

Terveisiä "työhuoneelta"

Jokainen taiteentekijä haaveilee omasta edes pienestä työhuoneesta, niin minäkin. Rahapulassa, kuten taiteilijat aina ei makseta ylimääräisiä vuokria vaikka ne olisikin pieniä. Asun kihlattuni kanssa 43 yksiössä Turun Martissa ja maalaan siellä missä mahtuu, esimerkiksi keittiön nurkassa. Enkä tee ihan minimalistisia tauluja jos innostun maalaamaan. Tussitöitä nyt mahtuu tekemään vaikka eiteisessä ulko-oven ja välioven välissä.

Keittiön ikkuna ja nurkkaus hyödynnetty
(jääkaapille ei pääse)

Olen siitä onnekas, että kämpässäni on parvi ja vielä sillä korkeudella että mahdun sen alapuolella seisomaan. Sinne mahtui sopivasti Ikean työpöytä ja hyllyjä, joten omistan varmaan maailman pienimmän "työhuoneen".  Parven alla väsäilen kaikenlaisia koruja ja nahkatöitä, joten taidekamoja sinne ei juurikaan mahdu. Omankin mahtumisen suhteen on välillä niin ja näin kun tuota materiaalirompetta on ja se on tungettu milloin minnekin, mm. lattialle. Työhuoneeseen verhon taakse voi myös kätevästi piilottaa vaatteita yms. kun vieraita tulee.

"työhuone"

Puro

Uuden vuoden kunniaksi voinkin julkaista perin talvisen kuvan Kuusankoskelta. Aurinko ei ole paistanut viikkoon ja vesittyneen ympäristön ansiosta purossakin oli vettä. Kuvaustilanne (26.12) oli hämärä eikä minulla ollut jalustaa mukana, joten aukko oli lähes ammollaan ja ISO-arvo 800.

Puro
Tämä on samasta purosta otettu kuva lokakuulta. Silloin paistoi aurinko eikä puroon riittänyt vettä. Metsä on niin synkkää että vain muutama auringon säde puskee havujen läpi. Tunnelma muuttuu paljon sään ja veden mukaan.
Kuvassa näkyy rakkaan koiran tuhkat jotka tuona päivänä puroon ripoteltiin.
 
Kuivuneena