keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Edinburgh

Pääsin 2010 syksyllä tutustumaan Edinburghin ihmeelliseen maailmaan. Kaupunki on vanhoine ja uusine kaupunginosineen erittäin miellyttävä matkakohde. Tosin turistitkin ovat sen löytäneet, varsinkin aasialaisiin törmää vanhassa kaupungissa "turistikilttiostoksilla".

Ensimmäinen shokki suomalaiselle on liikenne. Kaikki ajaa päin! Vasemman puoleiseen liikenteeseen kyllä tottui aika nopeasti.

Double deck'in yläkerrasta etupenkiltä oli hienot näkymät


"Edi" on keskiaikaista perua oleva kaupunki ja monet rakennukset satoja vuosia vanhoja. Kaupunki on hieno monikerroksinen kompleksi ja maanalaisiin paikkoihin tehdään turistiretkiä. Itse en päässyt näihin juurikaan tutustumaan, muuta kuin huonon ghost tourin kautta.

Ghost tour

Vanha kaupunki Market Street

Kuja vanhassa kaupungissa

Uusi kaupunki rakennettiin 1700 luvun loppupuolella kun tarvittiin lisää asuintilaa. Tähän asti asuttiin tukahduttavan tiheästi vanhan kaupungin alueella. Tällä alueella on modernempia kauppoja ja kauppakeskuksia. Vanhan ja uuden kaupungin välissä on rotko, missä on rautatiet ja Waverlyn asema. Edistä pääseekin junalla kätevästi ja nopeasti mm. Glasgow'n kaupunkiin.


Uusi kaupunki

Edi on yliopisto kaupunki ja siellä näkee paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. Yliopisto perustettiin 1583 ja osa rakennuksista on todella näyttäviä, niin ulkoa kuin sisältäkin. On siellä toki muitakin hienoja koulurakennuksi kuten George Heriot's school, mistä Tylypahka tupineen on ilmeisesti saanut mallinsa.


Jonkun yliopistorakennuksen osa

Kaupungissa on paljon mukavia pubeja ja paikallista ruokaa tarjoavia pieni viihtyisiä ravitoloja. Haggis oli minun suosikkini ja toki friteeratut ihanmikävaan toimi yöllä kun "yhdeltä" tultaessa oli nälkä. Näitä pieniä fish and chips paikkoja avattiin illalla joka kadun kulmaan ja kujien perille. Tosin eivät ne ihan niin myöhään olleet auki kuin Suomessa snagarit. Ilmeisesti Britanniassa pubit ja baarit sulkevat ovensa jo yhden, kahden aikaan yöllä. Ja jos sattui viimisten joukossa etsimään ruokaa, niin jäljellä oli usein vain ranskalaisia. Ei toivoakaan, että olisi saanut friteerattua pizzaa tai makkaraa. Sentäs friteerattuja sipulirenkaita löytyy vielä yhdestä paikasta. Tuli myös kerran kokeiltua sitä kuuluisaa marspatukkaa ;)

Dirty Dick's pubista Rose Streetilta

Jos haluaa olla rauhassa, niin kannattaa lähteä vähän syrjäisemmille kujille, joista voi löytää vaikkapa romanttisen, hoitamatta jääneen hautausmaan.

Tomb

Aidan vieressä

Etanakaunoa

Poika

 Toisella kertaa vieraillessani Skotlannissa tutustuin mm. Ben Neviksen viskipanimoon, Loch Nessiin ja Invernessin erääseen pubiin.. Siitä reissusta kerron ehkä joskus toiste. Seuraavaksi kutsuu Puola ja seikkailut siellä!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Suden sielu

Tämä vesivärityö oli yksi ennakkotehtävistäni kun hain Turun taideakatemiaan 2009. En tosin yltänyt edes pääsykokeisiin, mikä harmitti kovin.

Idea työssä on mielenkiintoinen, mutta toteutus oli työn luonteen puolesta nopea. Ennakkotehtäviin piti tehdä aika monta muutakin työtä ja tein samaan aikaan vielä opinnäytetyötä, joten aikaa ei liiemmin pienelle piipertämiselle ollut. Tekisi mieli tehdä tästä parempi versio, ehkäpä jopa öljyväreillä.. sitten joskus.

Suden sielu, akvarelli

maanantai 3. syyskuuta 2012

HDR, hdr ja hdr

Ostin viime torstaina kameraani uuden putken ja siitä aasinsillalla innostuin perehtymään paremmin raw-kuviin. Tiedän.. oikea valokuvaja ottaa aina raaka-kuvia joita voi käsitellä huomattavasti enemmän ja paremmin kuin pakattuja jpg-kuvia. Ongelmani on ollut lähinnä se ettei koneessani ole ollut mitään ohjelmaa jolla voisi raaka-kuvia käsitellä. Latasin Lightroomin kokeiluversion ja siitähän innostuin. Enää ei jpg-kuvia tähän talouteen..

Raw-kuvista hyppäsin suoraan hdr-kuvien maailmaan. En ole muuta tehnytkään muutamaan päivään, kuin manuaalisesti muokannut vanhoja kuvia.

Tässä on ensimmäinen yritelmä, joka mielestäni onnistui hyvin. Kuva on otettu Lejrestä Tanskasta 2009. Se on kolmen kuvan panoraama.


Toinen kokeilu on Seilin kirkosta otetusta kuvasta.


Pari seuraavaa kuvaa on Skotlannista.